Your best teacher is your last mistake

Voitimme Petrin EO-epiksissä koulutuksen Petri Heinoselta. Olimme siis tänä aamuna Kivikossa 8.30. Rakensimme helpohkon radan, jokan on hyvä rallattelurata. Sopiva rata Xemalle, kun pääsi juoksemaan, mutta samalla oli pientä sykeröä.

Kepit teimme ensimmäiseksi erikseen, jotta Xema muistaisi mitä tehdä. Myöhemmin radanomaisena kepit sujuivat ihan kivasti. Treeniä tarvitaan vielä, jotta itsevarmuus ja vauhti kasvaisi. Petri kuitenkin totesi, että ovat hyvällä mallilla ja ohjurit vain pois. Ensi viikolla alkaa keppien tehotreenit.

Puomille saatiin se puuttuva palanen! Aiemmin käytin naksutinta oikean paikan merkkaamiseen, nykyään "jeee hyvä" tulee paljon myöhemmin. "Jess"/"Jee hyvä" pitäisi tulla juuri silloin kuin Xeman etutassut koskettavat maata. Siitä tulee varmistus, että SE on se mitä haluan! Siihen lisäksi täysi vire, "kisavire", jotta myös vauhti olisi oikea. Tällä metodilla tulee varmasti virheitä, kuten videolla näkyy, mutta treeniä vain. Uskon, että tällä tavalla saan kaipaamaani vauhtia ja lisää varmuutta puomin suoritukseen. Petrikin sanoi, että puomi on melkein valmis. Ei se paljoa tarvitse ja on parempi kuin joidenkin kolmosluokkalaisten. :D

Paras vinkki tästä päivästä oli kyllä tuo "kisavire"! Treeneissä täytyisi myös saavuttaa samanlainen vauhti mitä kisoissa, koska muuten treeneissä toimivat jutut eivät toimi kisoissa. Tulee virheitä ,koska koiran vire on korkeammalla, kuten tänään treeneissä A:lla ja puomilla. Ohjaaja on siis pulassa! Näin voisi helposti käydä meille. Xemalla on selkeästi korkeampi vire kisoissa, koska se tietää, että nyt kisataan. Joten nyt minun täytyy muistaa revitellä lelulla aina ennen "uutta lähtöä", jotta vire nousee ja pysyy kisanomaisena. Myös sykerö-osissa täytyy tehdä se, mutta lyhyempiä pätkiä korkealla vireellä. Näin myös ohjaaja oppii millaisiin ohjauksiin ehtii. Samalla koiran motivaatio ja vahti pysyy kovana! (:

Halu päästä kokeilemaan lisää kisavirettä!!!

"It's not about being the best.
It's about being better 
than you where yesterday."

5.5. Näyttelyarvostelu täällä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyppytekniikka

Sometimes life doesn't go as planned

Miracles in a little girl ♥