Aina saareen mentäessä tietää miten koirat tulevat nauttimaan siellä olosta. Xema ei kuitenkaan nauti venematkasta varsinkaan kun pomppii paljon. Xema matkustaa sylissäni, koska muuten sillä olisi pikku paniikki päällä(vaeltelee ja yrittää hyppiä päin). Lisäksi laituri ei ole se kaikista turvallisin paikka. Xema kulki reissun alussa hyvin varovaisesti laiturilla, vain pakon edessä, varpaat haaralla ja kroppa matalalla.
Lutra lutra vauhdissa
Inca, meidän kalastaja!
Saaresta löytyy myös agilitykenttä, jonne olemme(pappa on) itse rakentanut esteet. Xeman kanssa harjoittelimme pikku-puomia, joka on yli puolet pienempi kuin oikea puomi. Minusta Xema sai hyvää harjoitusta puomista, sillä siinä tulee kuitenkin ylösmeno, tasanne ja alasmeno. Xema osasi kontaktin loistavasti.Vikana treeni kerralla(videon lopussa) teimme puomia toiseen suuntaan. Xeman mielestä niin ei olisi voinut tehdä ja yritti tarjota sitä "tuttua päätä". Tajusi kuitenkin nopeasti, että toiseenkin suuntaan voi tehdä "koske".
Lisäksi Xema pääsi jäljestämään ja kuuntelemaan ampumista. Xemasta voi tulla agikoiran lisäksi mejäkoira. Xema tykkää jäljestää ja myös osaa jäljestää. Ampuminen on vielä jännittävää. Tyypillinen kooikeri joka reagoi ääniin, mutta pikku hiljaan totutellaan.
Vesinoutokin aloitettiin
Sunnuntaina käytiin vielä Kivikossa tekemässä vähän agia, koska Xemalla on ensimmäiset omat viralliset treenit keskiviikkona(6.5.).
Tuli otettua paaaaljon kuvia saaressa, tässä muutama lisää. TÄÄLTÄ löytyy lisää kuvia. (:
Xema vietiin pikkusaareen ja joutui uimaan takaisin saareen
Uitettu rotta, Xema! Minusta Xema näyttää tässä paljon isältänsä Lokilta. ♡
Kesä! Uinti!
Nam, suolavettä! Kalastusveneessä oli kiva haistella kaikkia ihania tuoksuja.
Xeman lempiasento♡
Urpot! ♡ :D
Xeman mielestä Incan korva on ihana ♡ Inca vain jatkaa matkaa :D
Pieni tauko blogista... Meidän menoa ja kuvia pääsee paremmin seuraamaan Instagramissa: xemida Meilkein jo kuukausi sitten meillä oli Mari Mäkelän esimmäinen valmennusryhmätreeni Aluksi olikin ihan ohjaajille tehty testi: Piip-testi. Sitten teimme vielä muutamia yksittäisiä lämmittelyharjoituksia. Tässä ratapiirros: Aluksi kokeilimme kahta variaatiota 1-3 esteille. Kahdelta eri puolelta, mutta lopulta päädyimme "keskelle" jolloin 3 törkätään taakse. Vaikeinta oli kuitenkin saada oma rytmitys toimimaan. Xema on niin vahvasti estehakuinen ja tarvitsee vahvaa, selkeää ja ajoissa olevaa ohjausta. Lopulta sain vinkin "kierrä kaartio", jonka avulla sain Xeman tekemään juuri oikein! Niin mahtavan tuntuista! "Start unknown. Finish unforgettable." Seuramme (I-HAH) järjesti ulkopuolisen kouluttajan koulutuksen. Valmentajana toimi Timo Rannikko, josta en ollut aiemmin kuullut mitään. Äiti olikin ollut hänen koulutuksessaan jo vuosia sitten ja oli ty...
Xeman terveystulokset tulivat! Lonkat A/A!!! Kyynärät 0/0!!! Kyynärät olivat tärkeät meille. Nyt voin rauhassa jatkaa agilityä kyynärten osalta. Kyynär 0 Kyynär 0 Lonkat A/A Selästä löytyi LTV1 eli jakautunut ristiluun keskiharjanne, joka on LTV:n lievin muoto, jossa nikaman keskiharjanteessa on painauma 1. ja 2. ristinikaman välissä. Tämä "on yleinen synnynnäinen ja perinnöllinen nikamaepämuodostuma" [ Kennelliitto ] . Xeman nikamaepämuodostuma löytyy ensimmäisestä ristiluun nikamasta (S1), jota myös kutsutaan lumbalisaatioksi. Lumbalisaatio tarkoittaa: ristinikaman lannenikamoituminen (ylin ristinikamista jäänyt erilleen ristiluusta) [ tohtori ] . LTV1:tä "ei tutkimusmateriaalissa käsitelty varsinaisena välimuotoisena lanne-ristinikamana vaan rajatapauksena. Muutos luokiteltiin rajatapaukseksi johtuen Salomaan (2010) tutkimuksessa saaduista tuloksista, joiden perusteella tyypin 1 muutos saattaa näyttää sivukuvassa täysin normaalilta ristiluulta." [...
Syksyn kuvauksia ♥ Tsau:n agilitykoulutuksen jälkeen Xemalla oli selkeästi vaikeampaa agilityssä. Olin varma että ei ollut oma itsensä radalla. Ulkotreeni Kivikon kentällä todisti epäilyni. Tein helpon treenin, hyppysuoran sopivilla etäisyyksillä, rimat 25 cm ja muutama 30 cm. Niin helpolla suoralla Xema kuitenkin aina haki hyppyjä, etenkin 30 cm hyppyjä halusi jopa kiertää. Normaalisti ponnistavan laukan kohdalla otti vielä yhden ylimääräisen pikkulaukan ja sitten vasta hyppäsi. Pivoting-tempussa ei halunnut oikein pyöriä omalle vasemmalle, kun taas oikealle pyörimisessä ei juurikaan ollut ongelmia. Ristikkäisnostoissa ei myöskään oikein löytänyt tasapainoa (aikaisemmin ei ongelmia). Pennuista (synnytyksestä) tällöin 5kk ja ei ongelmia ennen tätä. Tulliniemen luontopolku, Hanko Manner-Suomen eteläisin kärki Meidän luotto koirien fysioterapeutti Noora Waltari (K9 Fysio) kutsuttiin katsomaan Xemaa. Omat huomiot olivat oikeita... Noora kirjoittaa: Vasen takareisi heikompi,...
Kommentit
Lähetä kommentti