Please make note of my amazingness

Xema on ihan paras! En olisi voinut toivoa parempaa koiraa. Eka om koira, jonka saan itse kouluttaa. Tietysti pienillä avustuksilla. Xema on edistynyt aivan valtavasti agilityssä. Käymme Kivikossa aina viikonloppuisin ja teemme pieniä ja lyhkäisiä harjoituksia. Less is more! (;
          Eilen treeneissä oli mukana sheltti, Buster, joka on Xemaa kuukautta vanhempi. Häiriöstä huolimatta Xema pystyi keskittymään minuun ja meidän yhteiseen tekemiseen. Xemasta huomaa, että se ei oikein vielä tajunnut putkea.

          Tänään ei ollut vieraita häiriötekijöitä, vain Mizy(räkyttäjä) ja Inca(hiljaa ja kiltisti). Tänään Xemasta huomasi, että se on ehkä tajunnut mikä putki on. Pitäisi kokeilla suoran putken kanssa ja katsoa jos se juoksee suoraan ohi(kuten eilen) tai ei. Xema on kuitenkin taitava. Videosta on niin paljon hyötyä, koska näen myös omat liikkeeni. Näen olenko myöhässä tai jos ohjaan hullusti. Minusta ekassa takaakierrossa olen ehkä hituisen myöhässä, mutta valssit sujuvat hyvin molempien takaakiertojen jälkeen. Kolme askelta ja liike vie eteenpäin seuraavaa estettä kohti. (:
Lisäksi Xema osasi myös olla nätisti odottamassa vuoroaan. Ainakin välillä! (;
Xeman kanssa on kyllä todella kiva tehdä agia. Meistä tulee superpari!♡
Huomasin myös, vertaillessani vanhoja kuvia, että minusta on tullut parempi kuvaaja. Pidempi putki tietysti auttaa asiaa, mutta silti kiva huomata. (:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miracles in a little girl ♥

Sometimes life doesn't go as planned

Hyppytekniikka