TehisCupin 2!

Tiistaina(8.9.) kävimme TehisCupin 1. osakilpailussa, superminimölliluokassa. Voitimme! Saimme 6 pistettä Cupin osalta. Xemalla ja minulla oli hauskaa, mikä on tärkeintä. Ensimmäisellä kerralla hukkasin koiran 6 putken jälkeen, koska Xema tuli yllättävän nopeasti putkesta. Sain pelastettua 7 hypyn, mutta 8 hyppy meni pitkäksi ja Xema kiersi ulkokautta. Toisella yrittämällä sain Xeman huomion ja vekattua 7 hypyn jälkeen. Linjasta tuli paljon parempi ja aikakin oli 2s nopeampi. Meidän aika oli 16.72, Toiseksi tulleella oli 16.82 ja kolmanneksi tulleella oli 16.84. Oli tiukka kisa! :D

          Käyvimme(15.9.)  Ojangossa mittaamassa Xeman epävirallisesti, mutta selkeätä päätöstä ei tullut. Ei ole selkeä mini, mutta ei selkeä medi. Rajatapaus! Pitää opettaa Xemaa seisomaan rauhallisemmin mitan alla, koska muuten mittauksesta ei tule mitään... Muuten ensiksi medeihin ja parin vuoden päästä kutistunut miniksi. Ennen mittausta meillä oli treenit(videolla myös edellisviikon treeni), missä meillä oli harjoituksena pakkovalssia ja niistoa. Pakkovalssin saimme onnistumaan muutaman kerran, koska Xema ei tajunnut että pitää myös käyttää jarruja. Niistoja teimme ensimmäistä kertaa, jonka Xema tajusi helpottamisen kautta. Lopussa menee jo aika hyvin! (:


          Toinen osakilpailu(16.9.) ei mennyt yhtä hyvin kuin ensimmäinen. Ei tulosta, eikä hyvää rataa. Ensimmäisellä kierroksella Xema lähti vauhdilla toiseen putkeen, mutta tuli takaisin?! Siihen hajosi kaikki, koska Xema ei ole koskaan(EI KOSKAAN) tullut putkesta ulos. Voisin aika varmasti sanoa, että ainakin puolet koirista tekivät saman. Kolmannen putken jälkeen tuli haastava kohta, sillä hyppy takaa, seuraava hyppy ei ollut samassa linjassa vaan koiran olisi pitänyt korjata linjaansa aika reilusti. En korjannut hyppyä ja Xema haki neljännen putken todella hyvin.
Toisella kierroksella vaihdoin ohjauspuolta kolmannelle putkelle, mutta sekään ei auttanut. Xema on tehnyt mustaa putkea(paljon ja eri kulmista) ja treenannut kaatosateessa, joten syy täytyy olla putken sisällä?! Enkä saanut vedettyä vastasella kädellä Xemaa 8 hypyn linjalle (olisi ehkä pitänyt käyttää enemmän ääntä), mutta Xema irtosi tosi hyvin "eteen"-käskyllä putkeen. Loppusuorakaan ei ollut ihan suora, vaan lähti viistoon. Silti Xema haki kaikki hypyt "eteen"-käskyllä. Jotain positiivista! Rata oli kyllä aivan liian haastava supermölleille. Varsinkin 7-9 esteet.


          Treenit(22.9.) menivät osittain hyvin ja osittain jäi uusi treenaamisen aihe mukaan. Ennen muiden saapumista teimme Xeman kanssa keinua. Ensiksi hihnassa kerran ja sitten ekaa kertaa ilman hihnaa! WAU! Kyllä se taitaa keinun osata. Ei voisi uskoa, että kesän alussa Xemaa pelotti liike.

          Varsinaisissa treeneissä oli rataa. Xema varasti aluksi, mutta loput sain pysymään (pitää muistaa harjoitella treeneissä lähtöjäkin). Putkesta numero 2 mentiin hypylle ja muurille, jotka olivat loivassa kaarteessa. Xema kuulemma otti vain lisää vauhtia ja suti kaarteessa ja meni samalla muurin ohi ulkokautta. Aluksi luulin, että syy oli vähäisen muurin harjoittelun takia, mutta senkin jälkeen kun muuri tehtiin erikseen meni Xema ohi. Vasta kun käännyin vastaiseen suuntaan (reilusti) ja huusin "Tässä, tässä" korjasi Xema linjaansa. Sama toistui pituudella. Persjättö onnistui lopussa, vaikka emme ole tehneet Xeman kanssa vastaavaa aiemmin.
          Keskiviikkona(23.9.) omissa treeneissämme oli leikkimieliset kisat. Me voitimme! :D Treenit lupasivat hyvää "kisapäivälle". Saimme myös treenattua samanlaista pimeää putkea, kuin 2.osakilpailussa.


          Kolmannessa osakilpailussa(24.9.) sain oman Xemani takaisin viime viikon sähläyksen jälkeen. Radalla oli oikein mukavat irtoamiset, jotka Xema hoiti kunnialla. Ekalla kierroksella Xema lähti vähän epävarmasti (viime viikon takia?), mutta meni loput radasta ihan ok. Tosin toisella suoralla vähän jarrutti puolessa välissä suoraa. Toisella radalla Xema oli taas oma itsensä ja meillä oli kontakti jo ennen radalle menoa. Nyt suorat sujuivat vielä paremmin ja aikakin oli yli 1s nopeampi. Tuloksena toinen sija ja koko TehisCupin 2.!!! Ei huono aloitus 16kk Xemalta. (:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miracles in a little girl ♥

Sometimes life doesn't go as planned

Hyppytekniikka