Hyppytekniikka

I-hah järjesti viime viikonloppuna hyppytekniikkakurssi Kivikossa. Osllistuimme siihen Xeman kanssa, joka oli meidän ensimmäinen kerta hyppytekniikassa. Kouluttajana toimi Mari Sydänmaanlakka. Kurssin myötä sain paljon tietoa hyppyjen ja varsinkin tekniikan merkityksestä.

Hyvän hyppytekniikan kautta voimme säästää koiran kroppaa. Oikealla hyppytekniikalla pidämme harrastuskaverimme pidempään hyvässä kunnossa. Keinotekoinen hyppy on eri asia kuin esim. metsässä hyppiminen. Metsässä koira hyppii omaehtoisesti, kun taas agilityssä vaadimme koiraa hyppäämään. Hyppytekniikan avulla saamme koiralle paremman kyvyn arvioida ja hakea hyppyjä. Tämä taas lisää itsevarmuutta ja vauhtia koiralla. Me siis Marin sanoin "opetamme rakastamaan hyppimistä".

Ennen kurssia en osannut ajatellakaan, että hyppytekniikka voi olla niinkin iso osa agilityä. Se voi myös auttaa vireen hallinassa. Ensiksi tehdään harjoitukset ilman liikettä ja vähitellen lisätään liike mukaan. Marilta hyvä pointti tähän: "Jos koira ei kestä liikettä tässä, niin miten se koskaan voi hypätä oikein radalla?" Tosin hyppytekniikka vaatii jatkuvaa ylläpitoa, ettei koira valu etupainoiseksi vaan käyttäisi enemmän takapäätä. Pennulle voi tehdä hyppytekniikkaa kerran kuussa leikin varjolla.

On myös tärkeä muistaa, että koirat "eivät ole keittokirjoja". Koira on yksilö! Jokainen koira tarvitsee sen oman arvioinnin. Usein käytetään aivan liian pieniä välejä, mutta silloin koira ei mahdu tekemään kunnon painonsiirtoja. Mieluumin isommat välit!

Usein sanotaan, että koira on parhaassa iässä 5 vuodesta eteenpäin. Marin kommentti antoi minulle ymmärryksen miksi: "3-4 vuotiaana koiran kroppa on oikeasti valmis." Eli vaikka olisikin pieni koira, niin ei sen kroppa ole oikeasti valis 18kk iässä. Isommilla koirilla voi mennä jopa pidempään. Siksi on myös viety sagiin ehdotus siitä, että virallinen kisaikä olisi 2 vuotiaana. Tästä voi olla erimieltä, mutta itse pitäisin sitä hyvänä. Ei ole kiire!

Kaiken kaikkiaan Xemalla on hyvät lähtökohdat hyppytekniikassa: hyvänmallinen kroppa agilityä ajatellen ja pää on hyvässä asennossa. Lisäksi tuli lounastauolla puheeksi Xeman Loki-isä, joka oli toiminut testikoirana Marille. Mari sanoikin, että tyttärellä on parempi lähtökohta kuin isällä, koska Lokilla tahtoi jalat mennä kovempaa kuin aivojen raksutus. :D

Perussarja

Visuaalinen harha tuplarimoilla/V-rimat.
Pidä liike. Oppii tekemään oikein liikkeen kanssa, Jos ei tässä kestä niin ei se sitä radallakaan koskaan kestä. Liike mukaan niin nopeasti kuin mahdollista.
Tätä meidän täytyy tehdä eniten!



Setpoint

Setpoint toistossa eka oli laakea. Siirrettiin yksittäistä hyppyä vähän läkemmäksi, jotta käyttäisi enemmän sitä takapäätä ja ponnistaisi takajaloilla.
10-25

15-30
Ensimmäinen painonsiirto jää vähän kauas.

10-25
3 jalanmittaa väliä
Oikea pään asento!

15-30
Meni hyvin

20-35
Vielä vähän haastetta
Erilailla aktivoidaan kropan käyttöä
Enemmän tilaa hyppyjen väliin, kun alkaa korkeus nousemaan

15-30
Hyvä toisto
Hyvä asento, suorana hyppää

Voi tuoda V-rimat, jotta takapää aktivoituu entistä enemmän

10-25
Viimeinen on aina helppo



Kasvava sarja

Kasvavalla välillä 4-5-6-7 jalanmittaa
Yllättyny ekalla toistolla, kun ei tarvinnukkaan koota itteensä.
Tokalla Xema jo tajusi jutun ja vauhtia olikin liikaa :D
Kolmas toisto kaukaa + oma liike, mutta ei putkea. Super!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Long time no see

Pessimistinkään ei tarvinnut pettyä!

A moment in the belly, a lifetime in my heart ♥