Two debuts in a day

Eilen käytiin Ojangossa epistelemässä Xeman kanssa. Me debytoitiin mölli-luokassa kahdella startilla. Ensiksi jouduimme valitettavasti odottamaan 4h ennen kuin päästiin radalle. Luulen, että tämä vaikutti Xeman ensimmäiseen suoritukseen niin että ei ollut oikein hereillä. Ei oikein tiennyt että nyt mennään tekemään agilityä. Ensimmäistä kertaa teki vieraita kontaktiesteitä. Radan alussa oli puomi, jonka alla oli putki. Tätä emme ole Xeman kanssa harjoitelleet, joten puomi meni vähän hitaasti, mutta meni kuitenkin! Lisäksi oli kohta, jossa oli vähän pakko tehdä takaaleikkaus. Takaaleikkaukset eivät ole ainakaan minun vahvuuksiani ja emme ole niitä kauheasti harjoitelleet radanomaisesti. Eka leikkaus oli siis myöhässä. A piti haistella tarkasti alasmennessä.


          Toisella kerralla Xema oli heti mukana ja tiesi tasan mitä oltiin tekemässä. Puomi meni varmemmin, koska nyt Xema tiesi ettei se putki alla tee mitään. Takaaleikkaus onnistui myös. A:kin mentiin ilman haistelua. Loppusuoran irtoaminen kauemmalle hypylle on myös hieno. Kaiken kaikkiaan tosi hieno rata meiltä. Oli niin hyvä fiilis radan jälkeen. Me tehtiin se yhdessä. Äitikin sanoi, että näytti siltä että Xema oikeasti kuunteli ohjauksiani, mutta silti meni kovaa. Me edistytään!



          Toinen debyytti oli minun ensimmäiset kisat 3-luokassa. Mizy pääsi juoksemaan kanssani kaksi rataa, joista molemmista tuli 0 eli tupla. Lisää analyysia voi lukea Marin ja Mizyn treeniblogista.


Kommentit

Suositut tekstit