Beauty is being the best possible version of yourself on the inside and out

Eilen oli huikea päivä! Kävimme Eukanuba Summer Show:ssa Tuomarinkartanossa. Tuomarina toimi Rainer Vuorinen, joka on tunnetusti hyvin kriittinen tuomari. Olimme paikalla jo 10 aikoihin, vaikka kehä alkaisi vasta 11.15. Xema pääsi vähän leikkimään kooikeripentu Lumon kanssa. Taas Xema leikki tosi nätisti. Paikalla oli myös Mizyn siskontyttö Kiia, joka oli vähän isompi kuin Xema. Vielä on toivoa saada Xema miniksi. Hilaryn tullessa Xema sekosi. Pääsivät tervehtimään, mutta leikit leikittiin vasta kehän jälkeen. Xeman veljen omistaja tuli myös paikan päälle tyttärensä kanssa. Xemasta Veera oli tosi kiva ja kävi aina ohimennen tervehtimässä.
          Ehdimme pariin otteeseen käymään sivussa harjoittelemassa nurmikolla esiintymistä. Tämä oli Xeman eka nurmikkonäyttely. Ensin Xema ei tajunnut, että me ollaan tultu tänne esiintymään. Lisäksi sain äidiltä vinkin juosta ympyrän ja kävellä reippaasti kehän poikki. Kehässä Xema meni heti tuomaria katsomaan, mikä oli kiva match show episodin jälkeen ( kerron siitä myöhemmin). Kaikki meni loistavasti kehässä ja Xeman tulos: ERI, JUK1, JUN ROP. Tämä tarkoitti siis, että joutuisimme (halusimme) jäädä junioreiden rop kehään.
          Rainer Vuorisen arvostelu: "Sievä, vielä kehityvaiheessa oleva narttu. Tasapainoinen pää. Hienot korvien värimerkit. Erinomainen ylälinja & kulmaukset. Kaikilta suunnilta erittäin hyvät liikkeet."
Ennen isoa kehää ehdittiin vähän levätä, vaikka ympäri vilisi ihmisiä ja koiria.
          Ennen isoon kehään menoa mentiin kaikki juniorit esiarvostelukehään, missä tuomari katsoi erikseen kaikki koirat ja heidän etu- ja takaliikkeet. Suuruusjärjestyksessä mentiin sisään isoon kehään, missä tuomari valitsi kahdeksan parasta koiraa. Yksi niistä oli Xema. Meitä ei siis kätelty heti ulos, vaikka äiti luuli niin tapahtuvan. Tuomari katsoi vielä erikseen kaikkien kahdeksan koiran liikkeet. Lopuksi seisotettiin ja tuomari valitsi neljä kauneinta koiraa. Xema oli JUNBIS4! Ajatelkaa! Xema oli neljänneksi kaunein KAIKISTA junioreista. Niin ylpeä pikkuisesta!
Kun tuomari katsoi muita, oli hyvä tilaisuus vähän leikkiä kehässä. Esiintyminen on vakavaa! :D
Xema vilkuttaa kehässä
Isoon kehään suuruusjärjestyksessä

Ennen korvien kääntämistä ja just sen jälkeen alkoi väsyttämään

          Se ketä match show kiinnostaa, niin tässä lyhyesti. Viikin Gardenian pihalla järjestettiin mätsäri hyvän tarkoituksen rahoittamiseen, koirien hajuerottelukoulutus ja -työskentely. Järjestäjinä Wise Nose. Luupaava alku muuttui huonoimmaksi kokemukseksi ikinä. "Tuomari" oli huonoin ikinä ja ei osannut käsitellä/lukea koiraa ollenkaa. Ensinnäkin! Tuomari EI KOSKAAN nosta koiraa itse pöydälle. Toiseksi! Kolmanneksi! jne. Miksi nojata koiran päällä? Miksi vetää koiraa päästä itseensä päin? Miksi tuollainen on päässyt "tuomariksi"? Kerroin myös hänelle kesken kaiken, että koohon on rotu, joka ei tykkää siitä että ollaan naamassa kiinni. Hän sanoi: "Joo, tiedän", mutta silti jatkoi. Lopuksi olisi halunnut nostaa koiran pois, mutta sanoin: "Voinko minä nostan?" Kuvaaja, eli siskoni, kuuli vielä "tuomarin" sanovan minua ylimieliseksi. Siksikö, että haluan että koiraani kohdellaan hyvin? Tässä videomateriaalia:

Kommentit

  1. Mä oisin tossa vaiheessa kun tuomari rupesi nostaa koiraa, ottanut omani siitä ja kertonut hyvin selvästi että vieras ei tosiaan nosta mun koiraa ja lähtenyt kävelee. Olisin myös antanut palautetta tuomarille melko kuuluvasti ja järjestäjille myös. Ei saakeli mikä muija!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehtinyt oikein reagoida sillä tavalla siihen pöydälle nostoon. Enkä halunnut saada Xemalle paniikkia. Nyt Xema oli ennemminkin hämmentynyt.
      Laitoin palautetta järjestäjille, mutta tuntui siltä että he eivät ottaneet asiaa tosissaan...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyppytekniikka

Sometimes life doesn't go as planned

Miracles in a little girl ♥