It's okay to be imperfect

Miksi takerrun aina niihin virheisiin? Miksi en osaa iloita onnistumisista? Miksi on vain halu päästä treenaamaan, jotta saisi epäonnistumisen onnistumaan?

Olen perfektionisti. Haluan kaiken onnistuvan heti. Kaiken pitäisi olla täydellistä ensikerrasta lähtien. Samalla ajattelen myös, että epäonnistumista pitäisi selitellä. Epäonnistumiseen pitää olla jokin syy. Täytyy löytyä selitys sille miksi meillä ei toimi ja muilla toimii. Miksi me ei osata? Muut kehittyy mutta me ei?

Sillä hetkellä asia ei minua vaivaa, mutta jälkeenpäin kyllä. Miki en osaa iloita hyvistä asioista vaan hyppään heti vain niihin parannettaviin? Kai se kuuluu perfektionistin luenteeseen, mutta en haluaisi sen olevan näin vahva.

Tällaisessa harrastuksessa kuin agility on harvoin, hyvin harvoin, täydellistä. Varsinkin kun vauhti kasvaa ja panokset kovenee. Kuitenkin kaiken a ja o on pitää hauskaa, minullakin. Ei ehkä kisaradan jälkeen tunnu/näytä siltä, koska olen niin mukana tekemisessä. Palkkaan koiran, mutta samalla olen pettynyt ellei rata mene minun mielestäni täydellisesti.

Kisoissa tehtiin ihan kivaa rataa, mutta se tunne puuttui ja se viimeinen pykälä tekemisessä. Se ei ehkä näkynyt muille, mutta se tuntui. Jälkeenpäin harmittaa vielä enemmän. Miksi en huomannut lähdössä Xeman merkkejä siitä ettei se ehkä ollut ihan 120% mukana? Taas ärsyttää... Ei koira vaan minä itse.

Samoin tapahtui viime treeneissä. Kaikki muu onnistui alussa tosi hyvin, mutta heti kun välistävedot ei onnistunutkaan niin tuli sellainen masennus ja ärsyyntynyt fiilis. Miksi me ei saada sitä toimimaan? Ei ollut yhtään hyvät treenit. Onneksi usein kuvaan treenit joista sitten jälkeenpäin näen miten oikeasti meni. Näin pari päivää myöhemmin osaan katsoa jo ihan eri silmin ja nähdä, että kyllä me onnistuimme ja paljossa. Ainoa on se minun ajoitus ja Xeman vahva estefokus. Vahva estefokus on hyvä ja se vaikeuttaa minun ajoitusta, mutta minun täytyy vain löytää se. Sitten kun löydän ne ajoitukset niin uskon että saavutamme jotain suurta!



Ehkä tulevaisuuden tavoitteet vaikuttavat liikaa. En tiedä. Tai sitten vain olen tällainen nyt kun tiedän mihin meillä rahkeet riittää. Muiden kannustukset ja usko vaikuttaa myös. Ja hei, minulla on kohta 2,5 vuotias koira, eihän se voi olla vielä valmis! Ei tietenkään ole! Perfektionistina se unohtuu esim. kisatilanteissa. Se saa vielä tehdä virheitä. Se on nuori koira. Minä en ole ohjannut näin vauhdikasta koiraa. Minun ajoitukseni eivät ole lähellekään oikeat. Harvoin saan kerrottua Xemalle ajoissa mitä siltä haluan. Minun vika! Tiedostan sen! Yhteistyö toimii kyllä, mutta Xeman täytyy muistaa se että agility on kivempaa yhdessä minun kanssani. Sattaa unohtaa sen korkean vireen takia.

Eli oikeastaan minulta ei myöskään oikein löydy malttia. En malttaisi odottaa sitä hetkeä kun koira kulkee kuin ajatus. Me lennettäisiin radalla ja mentäisiin ihan täysiä vain kahdestaan välittämättä muista. Tällainen tunne pitäisi löytää jo nyt. Minun täytyy oikeasti miettiä miten saan tämän onnistumaan oikeasti. Ei se ole reilua Xemaa kohtaan, joten täytyy oikeasti alkaa katsoa myös niitä hyviä kohtia. Mielummin täysiä ja väärin kisoissa, kuin hitaasti, kömpelösti ja ilman sitä fiilistä! Se fiilis on tärkein!

"We are a perfect imperfection"


Kävimme tekemässä omat pienet treenit. Puomi ei halunnut oikein toimia aluksi. Lopuksi sain onneksi muutaman hyvän toiston. Xeman täytyi vain muistaa matala puomi. Olen tullut vähän siihen tulokseen, että Xema pelkää? täyskorkealla puomilla ja ei uskalla mennä niin kovaa. Matalalla tekee jopa supertoistoja, joten sillä rakennetaan nyt itsevarmuutta. Tämä vaatii paljon työtä, mutta niin vaatisi juoksupuomikin jos vaihtaisin. Tosin jos en saa 2o2o parantumaan parin vuoden aikana täytyy minun varmasti harkita juoksua. Ehkä voisin kokeilla mitä Xema tekee vain juoksuttamalla täyskorkeaa puomia. Voisin saada sitä kautta myös lisää vauhtia pysäytyspuomiin...

Teimme myös välistävetoja, jotka sain onnistumaan. Aloitin helpotetulla kulmalla, jonka sitten siirsin takaisin. Kivasti alkoi tulemaan "vetokäteen". Täytyy vain muista tehdä tuollaisia. Sain myös kommenttia asiasta, että täytyy opettaa koira tiedostamaan välistäveto jo ennen hyppyä. Täytyy alkaa tekemään sitä myös, mutta samalla tuota vetokäteen tulemista. Samalla tehtiin myös keppejä, jotka vaativat myös vielä paljon itsevarmuutta. Xema ei oikein malta tehdä loppuun varsinkaan silloin kun itse vedätän ja juoksen ohitse. Apupalkkaajan avulla sain palkattua vain niistä oikeista suorituksista. Uskon tämän tepsivän Xemaan ja on hyvää malttiharjoitusta. 



Tämän jälkeen olemme tehneet toiset kontakti- ja ohjatut treenit. Kontaktitreeni tuntui taas aluksi ihan toivottomalta, mutta onneksi video todisti sen ihan hyväksi. Ohjatut treenit menivät todella hyvin, vaikka ei kahdella ekalla puomilla tullut alas ati, mutta kolmas oli super! Keinulla huusin liian kovaan "Keinu" ja säikäytti Xeman :D Otin yhden varmistelun ja sitten oli taas yvä keinu. Kepeilläkin malttoi tehdä loppuun asti. Kannustin puomilla ja kepeillä, joka selkeästi auttoi Xemaa. :)





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Long time no see

Pessimistinkään ei tarvinnut pettyä!

A moment in the belly, a lifetime in my heart ♥