Details matter, it's worth waiting to get it right

Viime aikoina meidän ongelma agilityssä on ollut käännökset. Eli jos nyt saisin tehdä jotain toisin Xeman opetuksessa olisi se lisää käännöksiä. Samalla kuitenkin samoja etenemisharjoituksia, mutta siihen sivuun myös tiukkoja käännöksiä. Xema ei oikein osaa lukea käännöksiäni, joten joudutaan varmasti palaamaan ihan alkeisiin tai näin ajattelin tehdä.

Tiistain(23.8.) treenit toivat heti käännöstreeniä, joka oli yllättävän vaikeaa. Muurille takaaleikkaus oli suuri ongelma, mutta saatiin onnistumaan. Päällejuoksu toimi heti, mutta poispäinkäännös ei oikein. Halusin kuitenkin kokeilla jotain uutta niiston tilalle, koska niistö on aika hyvä.



Keskiviikkona(24.8.) käytiin Maiju Korhosen treeneissä ja siellä Xema sitten kääntyikin ihan hyvin. Juuri kun olisin saanut hyviä vinkkejä niin sitten Xema kuunteli ja tuli ohjauksiin. No, saatiin juuri samanlaisia vinkkejä mitä olin itse ajatellut. Pitää vain palata valmiiseen palkkaan ja siten Xema yhdistää kropan liikkeen omaan tehtävään.



Ennen meidän vuoroa oli aussi treenaamassa, joka sitten juoksenteli vapaana kentällä kun tuli meidän vuoro. Xemahan ei siedä muita Hänen treenikentällä, koska muutaman kerran on koirat tulleet väärään aikaan häiritsemään. Näin siis Xemasta, että ei oikein miellyttänyt iso koira vapaana... Sitten aussi jäi vielä siihen ihan "lähdön" aidan taakse, jota Xema ei sitten kestänyt ja lähti haukkumaan. Aita oli jäänyt auki, kun aussi meni ulos, joten Xema pääsi ulos. Yleensä pysyy omalla kentällä ja ymmärtää rajat, mutta nyt oli jo liian ärsyttävä koira. Huudollani sain Xeman takaisin, joka jolkotteli rauhallisesti takaisin kentälle. Saatiin kuitenkin ihan kivat treenit. (:

"The difference between something good and something great is attention to detail"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyppytekniikka

Sometimes life doesn't go as planned

Miracles in a little girl ♥