Always searching, always tracking, always hunting

Viime viikonloppuna (22.-24.4.) oli ohjelmassa mejä-kurssi, joka huipentui sunnuntain mejä-kokeeseen. Mejäkurssin ja -kokeen järjesti Suomen Kooikerhondje ry Huhtaanmajalla. Huhtaanmaja sijaitsee Heikolan kylässä. Xema sai olla perjantain ja lauantain kotona, ettei tarvitsisi väsyttää
itseänsä. Itse yövyin Salossa Annan ja Velmun kanssa. Viikonlopun aikana oli kiva huomata miten samanlaisia Xema ja Velmu oikeasti ovat. Samalla tavalla kulkevat perässä ja "kipitysjuoksu" sinne ja tänne. Annan kyydillä pääsin aina Marttilaan ja pois. Aamulla klo. 8.15 aikoihin paikalla ja klo. 21.30 takaisin Salossa.

Xeman veljen, Brandon, lapset olivat myös paikalla. Xema on siis täti (;
Yksi muuttaa Viikkiin, joten toivottavasti päästään seuraamaan kasvua.
Kaikki paikalla olevat olivat kooikeri-ihmisiä. Osan olin nähnyt viime syksynä kooikereiden mejämestaruudessa, osa oli ihan uusia naamoja. Itselle kurssin sisältö oli enneminkin kertausta, mutta kompassin kertaus oli kyllä hyvä asia. En olisi muistanut miten ottaa suuntaa. Melkein kaikki, paitsi minä ja Nina, olivat ensimmäistä kertaa osallistumassa mejäkokeeseen. Osalla kurssilaisilla oli koira mukana, jotta voisivat tehdä harjoitusjäljen.

Lauantaina oli aika tehdä jäljet ja harjoitusjäljet. Minä ja Anna jouduimme odottamaan sen verran, että teimme kaksi harjoitusjälkeä odotellessamme. Lopulta pääsin Pentin avustuksella verettämään ja piilomerkkaamaan jälkeä, jonka sunnuntaina opastaisin. Verettäessäni jälkeä iski todellisuus: "joudun huomenna opastamaan tämän jäljen. Miten muistan reitin, kun olen kävellyt tämän vain kerran?"
Pentti oli aiemmin suunnistanut jäljen valmiiksi. Sinä iltana pääsimme vähän aikasemmin Salon taloon. Kävimme Annan kanssa saunassa lämmittelemässä. Ennen nukahtamista yritin käydä läpi jäljen maastoja, jotta muistaisin ne huomenna.

Velmu (vas.) ja Xema laukauksensietotestissä (:
Sunnuntaiaamu koitti ja jännitys alkoi... Aamupalan sain syötyä, mutta koko automatkan aikana jännitys vain paheni. Huhtaanmajalla en pystynyt syömään kuin vain puolikkaan näkkärin. Aamun teoriaosuuden aikana vanhempani toivat Xeman, joka höösäämisellään ei auttanut jännitystäni. :D Tuomarit saapuivat ja ylituomarin puhuttelu alkoi klo. 12. Tärisin niin paljon. Miten voikin jännittää niin paljon? Lopulta tuli aika arpoa jäljet. Arpaonni antoi minulle ja Xemalle jäljen numero 1. Sitten siirryimme laukauksensietotestiin. Kaikki läpäisivät!


Siirryttiin jäljen alkuun. Yritin rauhoitella Xemaa ja samalla myös itseäni. Itse tärisin jännityksestä, kun taas Xema tärisi innostuksesta. Se tiesi mitä tehdään. Opas ja tuomari tulivat, kun sorkka oli viety paikoilleen.
Tuomarin arvostelu:
"Innokasta koiraa pidetään alkumakuulla, kunnes koira merkkaa sen. Lyhyellä hihnalla krepityksen osuus. Pian tämän jälkeen vauhdikas lenkki riistan jäljille, palaa itsenäisesti. Edetään ilmavainulla, hyvin jarrutettuna, lähes jälkiuran päällä osuuden puoliväliin. 
Tämän jälkeen kaksi määrätietoista poistumista jäljeltä, joista hukat. Makuulta kolmannen kerran uusi alku. Xemaa ei verijälki tänään kiinnostanut, vauhdikkaasti pois jäljeltä kolmanteen hukkaan. Tuomari keskeyttää kokeen, harjoitellen loppuun. Koira osoitti osaavansa jäljestää, tänään riistarikas maasto vei voiton."


Ei juhlittu tuloksilla, Avo 0. Silti ei harmita. Tuntui, että liinan päässä ei ollut oma koira. Jälki ympyröi elävän riistan (hirvi/peura?), joka sai Xeman huomion. Reaktio oli ennennäkemätön: ei rauhoittunut vaikka rauhotin, vinkui, läähätti ja tärisi. Käytti paljon ilmavainua, mitä ei yleensä tee. Mejäkokeessa on joskus kyse tuurista. Tällä kertaa näin. Kysyin jäljen jälkeen tuomarilta, että mitä hän on tehnyt omien riistainnokkaiden koirien kanssa. "Elävän riistan luota ei varmasti saa pois, mutta harjoitellen lyhyitä pätkiä riistarikkaissa maastoissa saa vahvistettua sitä verijälkeä."


Loppujen lopuksi huomasin, että jännitin enemmän Xeman jäljestystä kuin opastusta. Luulin, että toisin päin. Opastin siis Xeman veljen, Velmun, jäljen. Velmu meni todella hyvin ja sai tuloksen AVO 1, 48p. (:

Kiitos Marianne ja Pentti Mamia, Tanja Kortelainen, Raija Aaltonen, tuomarit ja muut kurssilaiset.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyppytekniikka

Sometimes life doesn't go as planned

Miracles in a little girl ♥