Time is what keeps things from happening all at once

Viikko kulunut. Xema kasvanut. Uutta oppinut.

          Xema on asunut meillä reilu viikko. Sen aikana Xema on ehtinyt täyttää jo 2 kuukautta (=9 viikkoa). Viime perjantaina 18.7.2014 oli Xemam ja sisarusten 2 kuukautinen syntymäpäivä. Ei voi muuta sanoa kuin, time flies. Vaikka Xema on ollut meillä vain viikon, on hän ehtinyt kokea ja oppia paljon. Istu-käsky on jo paremmin hallussa ja katsekontaktikin onnistuu hyvin. Maahan meno on joskus vähän outo, sillä Xema laskeutuu alas kuin hevonen. Tassut taittuvat sen alle.(Katsokaa video). Xema kehittyy koko ajan.

          Olemme tavanneet jo toistamiseen naapurin vipetit ja mäyräkoirat. Ensiksi Xema oli vähän epäilevä, mutta ensin sylissä olo helpottaa. Heti sen jälkeen olikin oikein kivoja koiria, joita Xema vain nuoli naamaan. :D Sen lisäksi olemme tavanneet perhoskoiran, jonka kanssa alkoi kunnon leikki hetki eilen illalla. Aiemmat tapaamiset ovat olleet rauhallisempia. Xemalla kestää hetki ennen kuin se lämpenee. Tänään pääsemme tapaamaan 12 viikkoista shelttipentua. Saa nähdä mitä molemmat siitä sanovat.

          Xema on todella reipas tyttö, mutta jotkut asiat vain tarvitsevat lisää totuttelua. Viikonloppuna menimme prismaan ja ukkonen yllätti. Ommeksi meillä oli Xeman päiväruoka mukana, sillä ukknonen ei haitannut, kun ruokaa oli tarjolla. Sen lisäksi Xema pystyi tekemään jotain, kuten istumaan ja menemän maahan. Sadekaan ei ole ongelma Xemalle. Vieraat ihmiset ovat vielä SE juttu, joka on kauheinta. Varsinkin kadulla, jos ihmiset eivät kyykisty silittämään. Jos olemme kotona ja kotiin tulee vieraita, ei ole mitään väliä. Xemaa täytyy vain totutella. Äsken tervehti naapuria oikein mukavasti, kun naapuri meni kyykkyyn. Lapsetkin kiinnostivat, kun istuimme hetken portailla. Kunpa kaikki ihmiset ymmärtäisivät mennä kyykkyyn tervehtimään.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyppytekniikka

Sometimes life doesn't go as planned

Miracles in a little girl ♥